Niina Saarikangas on keravalainen neljän lapsen äiti, laulaja ja lauluntekijä, joka on tehnyt ja esittänyt musiikkia jo nuoresta asti. Vuosien varrella hän on toiminut solistina eri kokoonpanoissa. Nykyisin Niina kiertää esittämässä omaa musiikkiaan erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa.
Niina Saarikankaan kevyet poptyyliset kappaleet ja herkkä tunnelmointi taittuvat sekä bändin kanssa että akustisemmalla kokoonpanolla. Tarttuvat melodiat ja raikkaat sovitukset kannattelevat elämänläheisiä aiheita. Laulujen tekstit heijastavat Luojan luomaa kauneutta sekä Jumalan armoa ja huolenpitoa arjen haasteiden keskelle. Jokainen laulu on syntynyt laulajan omista, aidoista kokemuksista, ja jokainen sana ja sävel tulee suoraan sydämestä.
www.niinasaarikangas.fi
Anton Laurila on kristitty muusikko ja artisti, joka on elämänsä aikana vaikuttanut monissa eri yhtyeissä. Hänen soittoa/laulua voi kuulla yli 60 levyllä. Antonin ensimmäinen soololevy ilmestyi kesällä 2010 ja kantaa nimeä ”Milloin Toivo Palaa”.
Antonin henkilökohtaiset kokemukset ja musiikki puhuttelivat syvästi kaikkia paikalla olleita. Kiitos sinulle Anton koskettavasta ja mieleenpainuvasta illasta!
Antonin kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.antonlaurila.com ja Youtube-video täältä.
Viljami Sinisalo on ottanut viestikapulan Kipalta ja vastaa nyt PiTa-iltojen järjestämisestä. Sama vanha team, vahvistettuna muutamalla uudella jäsenellä, jatkaa PiTa-iltojen järjestämistä jatkossakin.
PiTa-iltojen tarkoitus on esitellä uusia, lupaavia artisteja ja kertoa samalla “pieniä tarinoita suuresta Jumalasta”. Musiikin ja puheiden lomassa voi nauttia hyvästä seurasta ja keittiön tarjoiluista.
Liisa Niininen on porvoolainen laulaja ja musiikkipedagogi. Liisan esikoisalbumi, Olisinko voinut, ilmeistyi kesällä 2010. Päätimme kutsua Liisan Lahteen koska hänen musiikkinsa teki lähtemättömän vaikutuksen PiTa-teamin jäseniin. Raikasta, ammattitaitoista, mieleenpainuvia sanoja…kaikkea tätä on Liisan musiikki. Käy kuuntelemassa kappale Olisinko voinut Liisan MySpace-sivuilla www.myspace.com/liisaniininen
Antti vastaa PiTa-iltojen videoinnin ohjaamisesta. Illat näytetään aina suorana lähetyksenä internetissä joten videot myös ohjataan “suorana”: 2-3 videokameran kuva jäsennetään yhdeksi lähetykseksi Antin työpöydällä. 22.8.2010 lähetetty Olli Heleniuksen konsertti ohjattiin pakettiauton perässä olevasta “studiosta”.
Eljas auttaa PiTa-iltojen teknisissä valmisteluissa. Mikit, savukone, miksauspöytä, valot, soittimet…klo 18 alkavan PiTa-illan valmistelu aloitetaan 5-6 tuntia aikaisemmin.
Eljaksen opastuksella tarvittavat piuhat ja mikit saadaan omille paikoilleen ennenkuin illan bändi ja vieraat saapuvat.
Perinteinen Pieniä Tarinoita-kesäkonsertti pidettiin 22.8.2010 Lahden Sibeliustalon rannassa. Illan bändivieraana rokkasi Olli Helenius ja housebändinä – eli oman seurakunnan musiikkivieraana - toimi Minna ja Janne Ylänkö.
Housebändi kuuluu kiinteänä osana PiTa-iltojen konseptiin. Housebändi laulattaa yleisöä ja huolehtii musiikista mm. silloin kun bändivieras on tauolla.
Pitkän linjan gospel-artisti Olli Helenius vieraili PiTa-illassamme elokuussa 2010. Ollin nettisivut löytyvät osoitteesta ollihelenius.com. Ollin viimeisimmän levyn voi ostaa täältä ja biisejä voi kuunnella MySpacen sivuilla osoitteessa http://www.myspace.com/ollimuzik. Olli soittelee “työkseen” rumpuja Juha Tapion bändissä.
Tuntuuko Helluntaiseurakuntaan tulo liian suurelta kynnykseltä? Haluatko mielummin katsoa lähetyksen netistä kotona? Nyt se on mahdollista koska kaikki lähetykset kuvataan ja lähetetään nettiin livenä. Ilmoitamme tulevista konserteista Facebook-sivuillamme ja tietysti tällä sivustolla. PiTa-lähetykset – ja monet muutkin vastaavat – löydät osoitteesta http://www.netmission.fi/streaming. Yleensä PiTa-iltoja seuraa 200-300 kuulijaa netin välityksellä sekä Suomesta että ulkomailta.
Innostuitko kuulemastasi? Haluatko kuulla Pieniä Tarinoita myös omassa kaupungissasi?
—
Pieniä tarinoita -formaattia on pyritty rakentamaan siten, että se olisi mahdollisimman helposti kopioitavissa ja otettavissa käyttöön. Formaatista on työstetty selkeät visiot ja määritykset, tehtävälistaukset ja esittelymateriaalit. Myös muu materiaalipankki (esityspohjat, ilmoituspohjat, jne.) on tarkoitettu vapaasti Pieniä Tarinoita -iltojen järjestämiseen. Annamme mielellämme vinkkejä ja tukea uusien iltojen järjestämiseen ja tarvittaessa voimme resurssien mukaan järjestää tutustumiskäyntejä eri kaupunkien iltoihin, tai tulemme auttamaan ensimmäisen illan järjestämisessä.
—
Tavoitteemme on siis madaltaa kynnystä iltojen järjestämiseen ja formaatin levittämiseen – käytäntö on osoittanut, että illoille on kysyntää. Loppujen lopuksi kuitenkin jokainen järjestäjä on vapaa muodostamaan omanlaisensa illan, siinä muodossa ja laajuudessa kuin se paikalliset resurssit huomioon ottaen on mahdollista. Kunhan teema pysyy: Pieniä tarinoita – suuresta Jumalasta.